maanantai 25. maaliskuuta 2013

Millainen on elokuva-arvostelu?

Elokuva-arvosteluissa suurin osa on juonen kerrontaa. Arvostelijat kiinnittävät huomiota esimerkiksi elokuvan henkilöihin ja siihen, että pystyykö katsoja samaistumaan heihin. Näyttelijät sekä ohjaajat joutuvat kovan arvostelun alle. Arvostelujen tekstit on kirjoitettu aika kriittisellä tyylillä, mutta kyllä huumoriakin löytyy. Elokuvasanastoa käytetään jonkin verran, kuten efektit, finaali, kohtaukset ynnä muuta sellaista. Elokuvan sisällöstä kerrotaan aika paljon, paljastamatta kuitenkaan liikaa elokuvan juonta. Arvostelijat jättävät myös joitakin tietoja arvaamisen varaan.

http://www.leffatykki.com/elokuva/mama 
http://www.leffatykki.com/elokuva/pitch-perfect
http://www.leffatykki.com/elokuva/vuonna-85
http://www.leffatykki.com/elokuva/amour

Tutustuminen käsikirjoitusmalliin

Käsikirjoitus voi näyttää tältä
Kohtaus 1. INT
kuva 1  Tyhjä eteinen, lattialla on kenkiä sekä paljon postia.
kuva 2  Oven kahva kääntyy, kuuluu hiljaisia ääniä ja rapinaa.
              Ovi avautuu raolleen ja ovesta pilkistää mustaan huppuun puettu pää.
Varas1:  Ei ketään kotona!
kuva 3   Kaksi varasta astuu eteiseen ja kompastelee kenkiin.
Varkaat:  Auts! Älä töni! Uuh!
Kohtaus 2. INT
kuva 1  Varkaat seisovat olohuoneessa keskellä antiikkihuonekaluja.
kuva 2  Lasivitriinikaappi on pullollaan hopeaa.
kuva 3  Puhelin soi.
kuva 4  Varkaat jähmettyvät paikoilleen ja tuijottavat puhelinta.
Varas2: Ei vastata!
Kohtaus 3. INT
kuva 1  Puhelin soi edelleen ja varkaat päättävät rikkoa puhelimen.
kuva 2  Toinen varkaista nappaa puhelimen pöydältä ja polkee sen jalallaan rikki.
Varas1: Noniin! Nyt kukaan ei voi estää meitä!
Varas2: Nyt takaisin hommiin, tuolla on vitriini täyttä hopeaa! 
Kohtaus 4. INT
kuva 1  Varkaat ryntäävät vitriinin luokse ja rikkovat sen.
Kuva 2  Hälytys alkaa soimaan ja varkaat säikähtävät.
Kuva 3  Varkaat  juoksevat ulos talosta.
Varas1:  Nyt juostaan niin kovaa kuin jaloista pääsee!!  
Kuva 4 Ennen kuin varkaat ehtivät huomata, pihalla odottavat poliisit.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Stephen King: Auringonlaskun jälkeen


Stephen King: Auringon laskun jälkeen
  
Kustantaja: Tammi 
Alkuteos: Just after sunset
Kääntäjä: Ilkka Rekiaro       
Painettu: 2010
Sivuja: 392
   
LYHYESTI: Kirjassa on neljätoista hyytävää kertomusta, joissa elämän ja kuoleman raja on häilyvä ja todellisuus voi hajota palasiksi hetkellä millä hyvänsä. Yhdessä niistä potilas kertoo psykiatri Johnny Bonsaitille löytäneensä syrjäiseltä pellolta kiviringin, portin toiseen maailmankaikkeuteen. Potilas uskoo, että hänen tehtävänsä on säilyttää maailman tasapaino. Psykiatri ristii tapauksen N:äksi ja toteaa potilaan kärsivän pakko-oireista. Kun N tekee itsemurhan, psykiatri lähtee tutkimaan peltoa ja alkaa yllättäen kärsiä samoista oireita kuin potilaansa...

FIILIS: kirjan kaikki tarinat ovat todella vaihtelevia pituudeltaan, sisällöltään että tyyliltään. Mielikuvitusta on käytetty paljon, mutta kirja säilyi silti todella todentuntuisena. Oli erikoista kuinka kirja sai aikaan kylmiä väreitä sekä pelon tuntua, mutta lupuksi jättää lukijalleen hyvän mielen!

Kirjan muissa tarinoissa sivutaan ennakkoaavistuksia, rakkautta kuoleman rajan ylitse, kaksoistornien romahtamista, ihmeparantumisia ja murhanhimoisia kesäasukkaita. Suurin osa tarinoiden juonista on suunniteltu hyvin, mutta kirjasta löytyy myös vanhoja kunnon kummitusjuttujakin. Tarinoista tekee mielenkiintoisia henkilöiden taustat, heidän elämäntilanteensa sekä heidän ihmissuhteidensa rakentaminen. Jotenkin jokainen pystyy jollain tavalla samaistumaan Kingin kuvaamaan tavalliseen arkeen ja sen tuomiin ylätyksiin. 

Mielestäni kirja oli mielenkiintoinen ja piti hyvin otteessaan eikä siitä ole paljoa pahaa sanottavaa. Kirjan lopussa kiinnostavia olivat  kirjailijan saatesanat joissa kerrottiin taustoja siitä miten kukin novelli oli saanut alkunsa. Nekin kannattaa lukea!
  
 Hyytävän mukavia lukuhetkiä muillekkin!