maanantai 4. maaliskuuta 2013

Stephen King: Auringonlaskun jälkeen


Stephen King: Auringon laskun jälkeen
  
Kustantaja: Tammi 
Alkuteos: Just after sunset
Kääntäjä: Ilkka Rekiaro       
Painettu: 2010
Sivuja: 392
   
LYHYESTI: Kirjassa on neljätoista hyytävää kertomusta, joissa elämän ja kuoleman raja on häilyvä ja todellisuus voi hajota palasiksi hetkellä millä hyvänsä. Yhdessä niistä potilas kertoo psykiatri Johnny Bonsaitille löytäneensä syrjäiseltä pellolta kiviringin, portin toiseen maailmankaikkeuteen. Potilas uskoo, että hänen tehtävänsä on säilyttää maailman tasapaino. Psykiatri ristii tapauksen N:äksi ja toteaa potilaan kärsivän pakko-oireista. Kun N tekee itsemurhan, psykiatri lähtee tutkimaan peltoa ja alkaa yllättäen kärsiä samoista oireita kuin potilaansa...

FIILIS: kirjan kaikki tarinat ovat todella vaihtelevia pituudeltaan, sisällöltään että tyyliltään. Mielikuvitusta on käytetty paljon, mutta kirja säilyi silti todella todentuntuisena. Oli erikoista kuinka kirja sai aikaan kylmiä väreitä sekä pelon tuntua, mutta lupuksi jättää lukijalleen hyvän mielen!

Kirjan muissa tarinoissa sivutaan ennakkoaavistuksia, rakkautta kuoleman rajan ylitse, kaksoistornien romahtamista, ihmeparantumisia ja murhanhimoisia kesäasukkaita. Suurin osa tarinoiden juonista on suunniteltu hyvin, mutta kirjasta löytyy myös vanhoja kunnon kummitusjuttujakin. Tarinoista tekee mielenkiintoisia henkilöiden taustat, heidän elämäntilanteensa sekä heidän ihmissuhteidensa rakentaminen. Jotenkin jokainen pystyy jollain tavalla samaistumaan Kingin kuvaamaan tavalliseen arkeen ja sen tuomiin ylätyksiin. 

Mielestäni kirja oli mielenkiintoinen ja piti hyvin otteessaan eikä siitä ole paljoa pahaa sanottavaa. Kirjan lopussa kiinnostavia olivat  kirjailijan saatesanat joissa kerrottiin taustoja siitä miten kukin novelli oli saanut alkunsa. Nekin kannattaa lukea!
  
 Hyytävän mukavia lukuhetkiä muillekkin! 













4 kommenttia:

  1. Olet hyvin kertonut kirjasta ja lukukokemuksestasi. Et kumminkaan paljasta liikaa juonta. Ulkoasu on hieno :)

    VastaaPoista
  2. Olet saanut hienosti koottua mielipiteitä ja esiteltyä kirjan sisältöä. Vaikuttavaa kielenkäyttö mielestäni! :))

    VastaaPoista
  3. Kirja vaikuttaa tekstisi perusteella mielenkiintoiselta ja sopivan jännittävältä, tuon voisi itsekin lukea. Kuulostaa hyvältä, että lukijalle jää pelottavasta kirjasta silti hyvä mieli :)

    VastaaPoista
  4. Tekstisi vastaa tehtävänantoa. Jos lainaat kokonaisia lauseita jonkun muun tekstiä (kirjaseuranta.fi -sivulta näyttää olevan jotain mukana), on hyvien tapojen mukaista mainita lähde oman tekstin lopussa.

    VastaaPoista