1.
Kirja jota luen on E.T.A Hoffmannin Kultainen malja: Satu uudelta ajalta.
Kirjan päähenkilö on Opiskelija Anselmus, joka on hyvin epäonninen: "Totuus on, että kaiken maailman harmi ja onnettomuus vainoavat minua!". Anselmus ei uskalla elää elämäänsä täysillä vaan pelkää nolaavansa itsensä epäonnisten sattumusten vuoksi. Kaikki alkoi taivaaseenastumispäivänä, joka oli ollut Anselmukselle erityinen perhejuhla. Anselmus oli törmännyt vanhan ruman eukon omenakoriin, joka hävetti häntä kovin. Hän päätti kuitenkin juhlia tätä tärkeää päivää ja kostean illan jälkeen Anselmus meni istumaan Saksanheisipuun juurelle, jolloin alkoi tapahtua kummia. Anselmus näki kolme käärmettä, jotka olivat kiertyneet puun ympärille ja alkoivat puhua hänelle. Yhtäkkiä koko ympäristö muuttui yliluonnolliseksi. Seuraavana päivänä Anselmus nähtiin halailemassa puuta ja häntä luultiin humalaiseksi. Anselmus ei itsekkään tiennyt mitä tapahtui, oliko hän ollut humalassa, mielenhäiriössä vai sitten sairaana. Lopulta paljastuu, että Anselmus rakastuu arkistonhoitajan tyttäreen, joka ilmenee käärmeenä.
Kiinnitin huomiota kirjan sisällysluetteloon, joka on erillainen kuin yleensä. Sisällysluettelossa jokaisesta luvusta on kerrottu sen keskeisimmät tapahtumat niitä sen enempää paljastamatta. Kirja oli mielestäni hieman sekava ja vaikea ymmärtää. Kirjan tekstikin oli aika vanhanaikaista. Tähän asti kirja ei ole ollut mitenkään erityisen kiinnostava, joten lukeminen on hieman pakonomaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti