lauantai 4. tammikuuta 2014

Lukupäiväkirja

2.
 Kirja alkoi muuttua hieman mielenkiintoisemmaksi alkuun verrattuna. Huonona puolena oli vain se, että kirja muuttui mielestäni myös vähän sekavaksi, koska siinä tapahtui niin paljon. Aivan kaikki juonenkäänteet eivät tulleet selviksi minulle. Kirja saa lukijansa mukaan yliluonnollisiin näkyihin ja joskus jopa tuntui kuin koko kirja olisi liian täynnä kaikkea yliluonnollista. kuitenkin jännitys ja kirjan juonessa mukana oleva rakkaustarina saivat minut jatkamaan lukemista. 
  Kirjassa tapahtunutta: Opiskelija Anselmuksen opettajan tytär Veronika yrittää epätoivoisesti juonitella ennustajaeukon kanssa saadakseen Anselmuksen itselleen ja onnistua tuhoamaan arkistonhoitaja. Opiskelija Anselmus pääsi jäljentämään Arkkivaari Lindhorstin käsikirjoituksia ja rakkaus Serpentinaa kohtaa sai hänet onnistumaan työssään. Arkkivaari kertoi tienneensä Anselmuksen suhteesta tyttäreensä. Hän kertoi myös myötäjäislahjana tulevasta  kultaisesta maljasta. Serpentina kertoi kuinka hän sai alkunsa salamanterien suvusta polveutuvan isänsä rakkaudesta vihreää käärmettä kohtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti